*

MargaretaBlafield

Epätoivon vimma vai harkittu terrori-isku?

Siin naamakirjas  tosiaan menee pää sekaisin; tulee viestejä yhtaikaa joka puolellta ja korkentaan ehtii peukutta kun jo toinen hyppii pääl ja yht´aikaa pitäis monelle vastata ja jos kysy jotain niin peukutetaan vaan, eikä siitä sen viisammaksi tule. 

Sillä tavalla hajoitetaan ihmismieli. Koukkunkin jää helposti. Monet rupeavat yhä enemmään seuraamaan kaupallisia käskyjä. Kaupungilla näkee ihmisiä, jotka  kulkevat vilkasliikenteisellä kadulla päin punaista näpytelleen kännykkäänsä.. Se on aivopesuja se, meitä yritetään saada tekoälyisten koneitten orjiksi ja monet ovat jo. Kuluttajazombeja.

Juteltiin yhden rouvan kanssa bussipysäkillä, että sen valtaväylen ylittäminen on aika vaarallista kun pitää varoa kääntyviä autoja kun vihreä palaa ja vastakkaiselta suunnalta tulee polkupyöriä viistoamassa kävelykaistan poikki.
Totesimme, ettei meidän turvallisuustunteemme ole miksikään muuttunut Turun tapahtuman jälkeen. Tietenkin on vakavaa asiaa kun ihmisiä tapetaan. Silti emme voineet olla nauramatta. Mä pelkään edellen autoi enemmän kun jotain epätoivoissaan raivokohtauksen saanuttu puukkojunkkaria.

Jotenkin tuntuu epäuskottavalta, että järjestetty terroriteko toteutettaisiin tuolla tavalla.

Tai ehkä on ajateltu, että Suomessa yleinen tappoväline herättää eniten kauhua?
Maassa maan tavalla.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (24 kommenttia)

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

On saattanut olla ei-harkittukin terrori-isku, ainakin ei-pitkään harkittu. Epätoivon vimmassa hihat kärähtäneet. Suvaitsemattomuuden ilmapiiri on entuudestaan moninaistunut viime vuosina, ja se on omiaan altistamaan radikalisoitumiselle erityisaltistuvat ryhmät ja niiden piiristä tulleet yksittäistapausyksilöt.

Erityistapauksena yleinen mielipideilmasto turvapaikanhakijoiden keskuudessa saattaa myös traumauttaa entuudestaankin haavoittuneita heidän omassa keskuudessaan. Tiedämme, että vokeissa on sattunut keskinäisiä kärhämiä etnisiin ja uskontokuntajakoon perustuen, mutta myös tapakulttuurin kuten pukeutumisen ja myös sukupuolisen suuntautumisen perusteella. Raiskauksistakin on raportoitu sekä hetero- että pervoasetelmissa. Näillä tavoin ahdistellun ihmisen sielu saattaa olla erityisaltis pyhän sodan tms. järjettömälle uskontopohjaiselle pelastusviestille.

Turun puukkoterroristista sanotaan, että hän radikalisoitui pari kuukautta sitten. Ei enää jatkanut normaaleja rukouskäyntejään lähimoskeijassa, vaan siirtyi tuttavan mukaan mahdollisesti keskustan Aninkaistenkadun moskeijan asiakkaaksi. Poliisi on käynyt siellä tutkimuksellisissa tarkoituksissa ja varmaan voi pian poissulkea synkimmät aavistelumme.

Itse kiinnitin huomioon terroristin tunteneen pizzeriayrittäjän tms. lausumaan, että hän ei ollut kiinnostunut tytöistä ja tyttöystävistä, mikä lienee aika tavatonta vokeissa, missä sentään asuu ja vierailee nuoria naisiakin. Ehkäpä hän on homoseksuaali, ja kun ei päässyt siihen asemaan, jossa olisi voinut nauttia pohjoismaisesta poikkeavuuksien suvaitsevaisuudesta, turhautui vastaanottokeskuksen tuomitsevaan ilmapiiriin, mikä nopeutti radikalisoitumiskehitystä? Vai muutenko vaan erityisesti naisia halveksui ehkäpä kulttuuriperäisista syistä tai ei.

Edelleenkin kuitenkin jää kysymys, miksi ylivoimainen valtaosa masinoituun terrorismiin radikalisoituvista on islamismiin taipuvaisia, vaikka taloudellisia, sosiopoliittisia ja seksuaali-identiteetin ongelmia lienee kestettävänään kaikilla muillakin ahdinkoon joutuvilla kulttuuritaustoilla...

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Erittäin johdonmukainen erittely. Näin on voinut olla. Kiitos selvittelystä.
Lisäksi on voinut olla muitakin vaikuttimia.

Käyttäjän PaavoVaattovaara kuva
Paavo Vaattovaara

Tuskinpa tätä tekoa on tehty hetkellisen raivopuuskan vallassa sillä poliisin antamien tietojen mukaan viittä hänen kanssa yhteyksissä ollutta henkilöä esitetään vangittavaksi. Nähtävästi tekoa oli suunniteltu.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Epätoivon kasaantuminen ja suunniteltu kostoisku eivät sulje toisiaan pois.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Toteutustavoissa on näköjään kulttuuristakin eroa - suomalaisen ajautuessa henkiseen umpikujaan väkivallan uhka kasautuu pieneen ja yksityiseen tilaan.

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/227991-joensuun-p...

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Niin on, usein myös agressio ja väkivaltaa kohdistuu tekijään.

Käyttäjän PaavoVaattovaara kuva
Paavo Vaattovaara

Niin, tällä tavalla sitä nyt yritetään pehmentää veritekoa, kasaamalla vastuuta yhteiskunnalle. Kuitenkaan sillä ei helpoteta (vai uskotteko, että helpottaa) uhrien omaisten tunteita.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Yhteiskunnan vastuuon huollehtia jäsenistään. Sitä varten yhteiskuntaa on olemassa. Mitä sinä tarkoitat yhteiskunnalla?
Luuletko olevan yhtään helpompaa tapetun uhrin omaisille jos tappajat ovat suomalaisia?

Käyttäjän PaavoVaattovaara kuva
Paavo Vaattovaara Vastaus kommenttiin #11

#11
Yhteiskunnallan tarkoitin valtiovaltaa, anteeksi jos tuli jotenkin epäselvästi ilmaistua.

"Luuletko olevan yhtään helpompaa tapetun uhrin omaisille jos tappajat ovat suomalaisia?"

Miten sait minun sellaista luulevan.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #23

Valtiovallan vastuulla on yhteiskunnan toimivuudesta huoliehtiminen.
En ole väittänyt tai luulotellut yhtikäs mitään sinun luuloistasi.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Netistä pikaisesti selaten ei näkynyt tietoa, että Islamilainen valtio olisi tunnustanut tekoa. Tämä voinee johtua siitäkin, että tekijä jäi henkiin, mutta onhan sekin mahdollista, että kyse oli yksittäisestä turvapaikkaterrorismista. Jos vielä oli terästänyt itseään sillä terroristihuumeella (tai jollakin muulla vastaavalla aineella), niin kaipa siinä sitten puukkoa heiluttaa yli sen tarpeen, mitä turvapaikan (=vankilapaikan) saantiin vaadittaisiin. Viittaan tässä Ruotsin Ikean murhaankin.
Toisaalta näkyy jotain väitteitä verkostosta, johon Turun jihadistitkin kuuluisivat. Tämä taas puhuisi enempi "tavallisen" islamin innoittaman terrorismin suuntaan.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Vankilapaikan hän muuten saakin, jos ei ole kyse mielisairaudesta. Marokossa uhkaa kuolemanrangaistus, joten häntä ei enää voida sinne luovuttaa.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield
Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #14

Amfetamiinia taidettiin käyttää II maailmansodassakin.
Jotain on vialla kun niin paljon suomalaisia lapsiakin haluaa päänsä sekasin keinolla millä hyvänsä, henkensä kaupalla vaikka.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Niin tai näin, mutta raukkamaisinta teossa ovat nämä kaikkein pehmeimmät kohteet, eli juuri naisiin kohdistuneet iskut. Ylipäätään nämä julmat teot, joita ei voi mitenkään estää, vaikka joka kulmassa seisoisikin muutama poliisi, on vain osoitus kuinka hankalaa on suojella tavallista kansaa. Se on täysin mahdotonta. Koska he ottavat vieläkin helpompia kohteita eli lapsia?

Ihmetystäni herättää myös kuinka vähän solidaarisia nämä terroristit ovat omaa kansaansa ja muita turvapaikanhakijoita kohtaan? Tietävät hyvin, että kielteiset päätökset ja suuttumuksen ohella puhdas viha lisääntyy heitä itseään kohtaan. Luulisi jo sen olevan suurin este näin pahoille teoille, joista ei kuitenkaan ole mitään hyötyä kenellekään. Rajoja vain entisestään kiristellään ympäri maailmaa ja heidän "veljensä" siitä kuitenkin vastaisuudessa eniten kärsivät.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Solidaariset yhteisöllisyyttä kokevat ihmiset tuskin sortuvat näin epätoivoiseen tekoon.
Nyt olisi hyvä tilaisuus perusteellisesti selvittää mitkä syyt johtivat tähän tekoon. Siitä voisi olla hyötyä terrorismin olemuksen käsittämäseen ja siten enemmän hyötyä kuin vain ns. turvatoimien lisääminen.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Jokohan tässä nähtiin seuraava supersyrjäytyjä-pikaradikalisoituja?

Klo 20.30 tv1-uutisissa eräs sotakuntoisesti esiintynyt epäävän turvapaikkapäätöksen saanut irakilaisurho uhosi, ettei missään nimessä hyväksy sitä että hänen liikkeitään alettaisiin seurata kännykkäpaikannuksella. Hän ei kuulemma ole tullut eikä jäänyt laittomasti maahan leikkiäkseen!

Noh, uskoakseni vielä tässä maassa oma hallintomme ja omat kansalaiset määrittävät demokraattisessa järjestyksessä tällaiset säännöstöt, oli tulijan lähtömaassaan sisäistämät yliegoiset auktoriteettikoodit peräisin minkä planeetan millaisesta miliisistä tahansa.

Samanaikaisesti suomalaiset vapaaehtoiset taistelevat tuon urhon lähikontujen vapauttamiseksi, http://vpleivo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/241657-suo...

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

En minäkään hyväksy, että liikkeitäni seuratataan kännykkäpaikkanuksella vaikka minua on vuosia yritetty houkutella suostuman siihen monenleisin keinoin.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Mutta Sinä oleskeletkin Suomessa kai ihan laillisesti, joten sinulla on oikeuskin yksityisyyteen. Laittomasti maahantunkeutuneilla ei sitä oikeutta pidä olla, ei pienillä vihreillä putinistidesanteilla tai islamisteilla enempää kuin muillakaan, joilla ei paperit ole kunnossa.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #22

Mikä yksityisyys; kun joka sana mitä kirjoitan seulotaan, mitään yksityistä en voi viestittää sähköpostissa. Heti tulee aiheen mukaisia mainoksia pilvin pimein. Mun puolesta sais mielummin poliisi seurata ja vaikka kunnellakin, vois jopa tuntua turvalliselta. Joka ikinen sivu jolla käyt netissä rekisteröidään.
Paikannuksen sallimista Google on yrittänyt vuoskaupalla; eiks olisi kiva kun kaverit aina tietäisi missä olet milloinkin!
Monesssa palvelimessa on ehtona, että sallii paikannuksen, Mainokset hyökkäisivät kimppuun kun jossain kadulla kulkisi, Parhaillaan ohjelmoidaan paikannusta sisätiloihin. Esimerkiksi kun yrittäisi keskittyä matkalle lähtöön lentoasemalle parfyymimainos tunkee päälle ja keskeyttää ajatuskulun.
Sekopäisiksihän ihmiset sellaisesta tulee. Kohtaa taitaa olla enemmänkin hajamielisiä raivosairaita riehumassa turuilla ja toreilla.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Mikä demokratia? Minä tarkoitan demokratialla muuta kuin enemmistön diktaatuuri. Edes kansan vapaavalitut edustajat eivät päätä, vaan raha ratkaisee muissakin asioissa kuin ketkä maahan pääsevät.

Arto Granlund

Itseäni mietitytti se, että antoiko Barcelonan väkivaltainen teko, jossa samaa ikäluokkaa oleva marokkolainen nuori ajoi väkijoukkoon autolla surmaten viattomia ihmisiä, impulssin, joka johti Turussa käsittämättömään veritekoon.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Koska minulla on Kataloniassa sukulaisia reagoin heti Barcelonan iskuun. Turun teon eri viranomaisten antamia lausuntoja en jaksanut juuri kuunnella.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset