MargaretaBlafield

Saako asteikkokyselyllä vastausta

Tampereen kaupunki on  tilannut kyselytutkimuksen aiheesta onnistuttiinko Tampereen puistojen ja katujen kesäkunnossapidossa?
Siinä vastataan kysymyksiin antamalla numeroarvio asteikolla 1-5.  
On kyseenalaista saako tällä tavalla mitään tietoa asukkaiden mielipiteistä.  Onko kaupungin virkailijoiden tarkoitus vain vedota "tieteelliseen" tutkimuksen joka kertoo, että asukkaat ovat ellei aivan huipputyytyväisiä niin kuitenkin suhteellisen tyytyväisiä. 
Tässä tutkimuksessa oli myös mahdollisuus vastata avoimesti eri kohtiin. Luulen etteivät useimmat kuitenkaan viitsivät vaivautua siihen, joten mahdollisen kritiikin voi kuitata yksittäisen "korttelipoliisin", härikön tai turhasta nipottajan, mielipiteenä.
Olen keskustellut satojen asuinalueeni asukkaiden kanssa ja useimmat ovat kiinnittäneet huomiota ympäristön turmelemiseen  ja harmistuneet samoista epäkohdista kuin minäkin. 

Vastasin kyselyn avoimiin kohtiin: 

Koko alueella turhien haittanurmikoiden "hoito" on järkyttävä. Siellä missä ruoho ei kasvaa kun on ajeltu liian lyhyeksi liian usein, ajellaan edelleen niin , että sammalpohjakin kuolee ja ruskettuu. Rinteissä  jossa ruoho ei kasvaa on tuhottu luontainen metsänpohja ja kauniit luonnonkukat. Myös upeat perennapenkit, perhosia ja muita hyönteisä houkuttelelevat, on korvattu hakkeesen tökätyillä vierashavutupsuilla ja tuijatötteröillä joista osaa kuolee talvella.

Eikö kaupunki voisi jotenkin ohjeistaa yksityisiä kiinteistöjä etteivät tietämättömyyttään tuhoaisi asuinympäristöä, Toivottavasti uusien liikeneväylien reunoille ei ainakaan nurmikkokaistoja perusteta enää. 
---

Puistoalueiden valaistus on ainakin täällä Pyhällönpuistossa aivan liian kirkas. 
Sallitaan puutarhajätteiden kippaamista puistoaluella. Jättibalsami on levinnyt järkyttävällä tavalla puronvarteen ja rantakosteikkoon, edelleen Suomensaarenkin suuntautuvan polun varteen,
Kaupunki on luovuttanut muinaisesta uhrilehdosta maita rakennusfirmalle joka on rakentanut kerrostalon rautakautisen kalmiston päälle, vaikka alue ei edes arkeologisesti inventoitu. 
Arvokas lehtikuusimetsikkö ei olisi pitänyt tuhota hirveän rumien leikkitelineiden tieltä.
---
Viihtyvyys puuttuu kokonaan uudisrakennusaluelta.  Vanhoja puita pitäisi säilyttää. Neliskanttiset nurmikkopläntit, "vihreät kynnysmatot"  eräs uudirakennuksen asukas sanoi, ei todellakaan ole mikään kaunistus.  Luonnon monimuotoisutta olisi vaalittava asuinympäristössäkin , se on asukkaiden viihtyvyyden ja terveyden kannalta tärkeätä.

Perhosiakin olisi kiva nähdä.

Kyselytytkimusta suorittavalle firmalle laitoin palautteen:
"Jos todella haluaa saada tietoa ihmisten mielipiteistä tuollainen yksioikoinen asteikko ei juuri mitään kerro.  Joihinkin kysymyksiin haluaisi vastata sekä, erittäin huono jossain suhteissa, että hyvä toisessa. Jos olisin vastannut että valaistus on erittäin huono  niin ei siitä ilmenee että valo on mielstäni aivan liian kirkas, niin että joudun talvella kun jää heijastaa valoa välillä käyttämään aurinkolaseja iltakävelyllä.

Kyselyn tuloksen voi ennakoida . Yleensä tulos aina on jossain määrin paremmalla puolella, aiheesta kuin aiheesta. 
Jo puoli vuosisataa sitten kritisoin vastaavia asteikkokyselyjä, edelleen tällainen näennäistutkimus on yleisessä käytössä entistä yksinkertaistetussa muodossa. Mitään todellista informaatiota sillä tuskin saa, mutta onhan se helppo laatia ja laskea . Jotkut jopa laskevat aritmettistä keskiarvoa vaikka kyseessä ei ole suhdelukuasteikko."

Kansan valitsemille valtuuston jäsenille voidaan kertoa, että kaupungissa kaikki hyvin ja asukkaat tyytyväisiä !  Minä olen kuullut vallan muuta.  

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

asteikolla 1-5 vastaan 1.
Ei onnistunut kesällä.Ei onnistunut nyt syksylläkään .
Kiitos ratikoiden takia auki revityt tienoot.Keskustasta aina Vuohenojalle,Hervanta,Itsenäisyydenkatu,Tuulensuu jne..
Mansen eläkeläinen vuosimallia -47

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Ihan tolkuton umpirysä oli keskusta kesällä, tuntui kun ei ollenkaan olis mitään logistista suunnittelua.
Kun jokin aika sitten tulin painavine kantaumuksineen linja-autoasemalta; jouduin pujottelemaan edes takaisin katujen yli monta kertaa,että pääsin Hämeenkadun pysäkille.
Kun vastasin omaa aluettani arvostellen, en juuri käyttänyt niitä asteikkoja, annoin olla lähtöasennossa. Esim. minusta on erittäin hyvä, että kaupungin metsäpuistot hoidetaan monimuotoisuutta suosien, mutta erittäin huono juttu,että kaupunki sallii puutarhajätteiden läjityksen omiin puistometsiin. Jätekasoja löytyy joka puolella. Ja isojen tukkipuidenkin kaatamiseen puistoksi kaavoitetulta alueelta kaupungin alueen vierestä ei hetkauta ketään. Mutta onhan se ihan eri asia kuin että kaikki olisi vähän riipin raapin hoidettu.

Ikäänkuin bussikuskeilla ei olisi näistä epäonnistuneista liikennejärjestelyistä tarpeeksi sressiä jätetän lipunmyynnin automaatio kesken ja kuskit joutuvat vyöhykelisämaksut näpytteleen kovin mutkikkaasti.

Toimituksen poiminnat